Ihmisiä ruuhka-aikaan Matinkylän metroasemalla.

Artikkeli

Automaatiossa tärkeintä on ihminen

Automaatio helpottaa ihmistä. Tai ainakin sen pitäisi? Käytännön kokemukset ovat usein kuitenkin päinvastaisia.

Minulla on etuoikeus toimia hankkeessa, joka onnistuessaan uudistaa metrojärjestelmää perusteellisesti, mutta ei näy matkustajille käytännössä mitenkään. Paitsi siten, että metro toimii kuin junan vessa. Epäonnistuminen taas voi johtaa pahimmillaan säännöllisiin häiriöihin, jotka nopeasti pilaavat miljoonia matkoja. Ja syy tähän on ihmisen ja teknisen järjestelmän epäonnistunut vuorovaikutus. Tai surkea järjestelmä. Mutta surkean järjestelmän toteutus edellyttää surkeaa ihmisten välistä vuorovaikutusta.

oikeat ihmiset tekevät Oikeita asioita

Koska olen tiedostava insinööri, olen ymmärtänyt rajoittuneisuuteni ihmisten ymmärtämisessä. Ja jotta en enää sotkisi teknisten järjestelmien toteutuksia, joku keksi alkaa nimittää minua johtajaksi. Tehtäväkseni on siis jäänyt varmistaa, että oikeat ihmiset tekevät oikeita asioita – oikein. Esimerkiksi, että metron toimintaa ohjaavia vaatimuksia määrittävät sellaiset ihmiset, jotka myös ymmärtävät jotain metron liikennöinnistä. Tämä ei ole muuten mikään itsestäänselvyys.

Toiminnalliset vaatimukset ovat yksi tärkeimmistä osista metron kapasiteettihankkeen tarjouspyyntömateriaalin määrittämisessä. Tämän pohjalta muodostetaan vaatimukset hankittavalle järjestelmälle sekä suunnitellaan muutokset, joita puoliautomaattinen liikennöinti edellyttää. Olen huomannut, että määritystyössä juuri liikenteenohjaajat, kuljettajat tai asentajat voivat hieman arkailla, vaikka juuri heidän näkemyksensä on kriittinen. Virheitä tulee, osa asioista menee väärin, mutta ne hallitaan katselmoinnilla ja tarkastamisella. Jos liikaa pelkää virheitä, ei mikään etene ja pahimmillaan koko hanke voi osoittautua virheeksi.

Jos liikaa pelkää virheitä, ei mikään etene ja pahimmillaan koko hanke voi osoittautua virheeksi.

Onnistunut liikenteenohjausjärjestelmän toteutus edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Metron toimintaa ei suunnitella pieni osa kerrallaan vaan kokonaisuutena. Ja toimivan konseptin määrittäminen sekä motivoituneen ja osaavan henkilökunnan pitäminen talossa edellyttää, että tekijät itse määrittävät tavat tehdä työnsä.

Ja mitä henkilökohtaisiin mieltymyksiini automaation suhteen tulee, niin pidän helpoimpana ja varmimpana tapana sytyttää valot katkaisijasta.

Projektijohtaja
Julius Vuoriluoto
Suuret kaupunkiraidehankkeet -yksikkö