Raide-Jokeri vaunu

koulutamme pikaraitiotieosaajia

Light rail training -koulutusohjelma

Kaupunkiliikenne Oy on aloittanut korkeatasoisen ja kattavan pikaraitioteiden ja raitioliikenteen kansainvälisen koulutusohjelman.

Raitiotieverkosto pääkaupunkiseudulla on kolminkertaistumassa. Osaajia tämän historiallisesti mittavan muutoksen laadukkaaseen toteuttamiseen tarvitaan paljon niin ratojen kuin varikoiden suunnitteluun, toteutukseen ja elinkaaren aikaiseen hallintaan sekä vaunukalustoon ja itse liikenteeseen liittyviin tehtäviin.

Koulutusohjelman tavoitteena on kasvattaa tarvittavaa osaamista, luoda edellytykset toivotun kaupunkikehityksen toteutumiselle ja edistää siten mm. Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelmaa. Koulutusohjelma on suunnattu kaupunkiraideliikennealan toimijoille niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.

Pikaraitiotiekoulutus on kattava kokonaisuus pikaraitiotien suunnittelun, rakentamisen, elinkaaren hallinnan, operoinnin ja kaupunkikehityksen ammattilaisille. 

Kenelle koulutus on tarkoitettu?

pilottikoulutus

Ensimmäinen koulutus oli pilottijakso, jolla kehitettiin koulutuksen sisältöä ja organisointia. Pilottikoulutus päättyi kesäkuussa 2022.

Zürichin raitiovaunu

koulutuksen rakenne

Koulutus koostuu yhteensä kolmesta viikon mittaisesta opetusjaksosta. Jaksot sijoittuvat kokonaisuudessaan noin kuuden kuukauden ajanjaksolle. Opetusjaksoista yksi toteutetaan Zürichissä, yksi Helsingissä ja yksi Dresdenissä. Koulutuspaikoissa otetaan kuitenkin huomioon vallitseva koronatilanne.

Opiskelu sisältää:

  • luentoja
  • työpajoja
  • vertaiskeskusteluja ja verkostoitumista
  • kohdevierailuja
  • keskustelufoorumeita
  • itsenäisesti ja ryhmätyönä laadittuja harjoitustöitä.

Kurssin kaikki opintojaksot ja lopputyön suorittaneille osallistujille myönnetään Ostschweizer Fachhochschulen todistus kurssin suorittamisesta.

aikataulu

Seuraava koulutus käynnistyy loppuvuodesta 2022. Koulutus kestää yhteensä noin kuusi kuukautta.

Aikataulua tarkistetaan tarvittaessa koulutuksen järjestämiseen vaikuttavan muun syyn vuoksi.

KOULUTUKSEEN HAKU

Vuoden 2022 koulutukseen haku on päättynyt ja koulutukseen osallistujat valittu. Seuraavasta alkavasta koulutuksesta tiedotetaan vuoden 2023 aikana.

Koulutus on suunnattu kaupunkien asiantuntijoille, joukkoliikennetoimijoille sekä alan suunnittelijoille, urakoitsijoille ja toimittajille.

kustannukset

Koulutuksen kokonaiskustannukset muodostuvat luennoista, työpajoista, kohdevierailuista paikan päällä sekä matka- ja majoituskustannuksista Zürichissä, Dresdenissä ja Helsingissä kolmen viikon ajalta.

Tarkemmat tiedot kustannuksista: lightrailtraining@kaupunkiliikenne.fi

Kuvituskuva HKL:n vihreästä raitiovaunusta Helsingin tuomiokirkon edessä.

koulutuksen tavoitteet

Koulutuksen tavoitteena on tukea Helsingin seudun kaupunkikehitystä ja sen edellyttämää raitiotiejärjestelmän laajentumista. Mittavan muutoksen onnistunut toteuttaminen edellyttää pikaraitiotiejärjestelmiä koskevan osaamisen vahvistamista ja lisäämistä nykyisestä.

Tavoitteena on, että Helsingin seudun tarpeisiin valmistellusta Light Rail Training -koulutusohjelmasta rakennetaan kokonaisuus, jota voidaan myöhemmin hyödyntää myös muissa pohjoismaisissa kaupungeissa.

tarjoamme kansainvälisen tason tietotaitoa

Haluamme varmistaa, että organisaation johdolla, projektipäälliköillä ja projektihenkilöstöllä on laaja-alainen ja kansainvälisesti korkeatasoinen tietotaito pikaraitiotiehankkeista ja pikaraitioliikenteestä.

päivitämme alan ammattilaisten osaamista

Haluamme päivittää asiantuntijoiden osaamisen vastaamaan pikaraitiotiehankkeissa tarvittavaa monipuolista osaamista ja kehittää pikaraitiotiehankkeiden laatua suunnittelu- ja toteutusvaiheissa sekä elinkaaren hallinnassa.

vahvistamme Helsingin asemaa alan toimijana

Haluamme vahvistaa Helsingin asemaa yhtenä johtavista suomalaisista infrastruktuuri- ja liikennöintitoimijoista. Haluamme myös varmistaa, että alalla on riittävä määrä asiantuntevia henkilöitä, jotta pikaraitiotiehankkeiden onnistunut toteuttaminen voidaan turvata.

varmistamme tuen alan monipuolisille osaajille

Haluamme luoda yhteistyö- ja tietoalustan alan toimijoille, kaupungeille, suunnittelijoille, insinööritoimistoille, rakennusyrityksille ja asiantuntijoille osaamisen jakamisen tueksi. Haluamme varmistaa, että alan asiantuntijoita ja työntekijöitä voidaan tukea työssään parhaalla mahdollisella tavalla.

EDISTÄMME VERKOSTOITUMISTA JA KANSAINVÄLISYYTTÄ

Haluamme kasvattaa alan tunnettuutta ja tehostaa verkostoitumista eurooppalaisten toimijoiden kanssa. Haluamme edistää parhaiden käytäntöjen omaksumista vierailevien kouluttajien ja Euroopan kaupunkeihin suuntautuvien opintomatkojen avulla.

tarjoamme kaupunkikehittämisen osaamista

Haluamme varmistaa, että alan asiantuntijoilla on erinomainen ja laaja-alainen osaaminen pikaraitiotiehankkeiden ohjelmoinnista osana kaupunkikehittämistä, niin suunnittelusta, hankinnasta, toteutuksesta kuin hallinnastakin.

Koulutusohjelman tunnus

Koulutuksen järjestäjät

Koulutuksen kokonaissuunnittelusta ja toteutuksesta sekä Zürichin opintojaksosta vastaa sveitsiläinen yliopisto Ostschweizer Fachhochschule ja professori Gunnar Heipp, joka toimii myös koulutuksen vetäjänä.  Helsingin osuudesta vastaa Kaupunkiliikenne Oy ja kaupunkiympäristön toimiala ja Dresdenin osuudesta Dresdner Verkehrsbetriebe AG.

Projektia ohjaa Kaupunkiliikenne Oy:n ja Kaupunkiympäristön toimialan edustajista koostuva ohjausryhmä.

Kuva HKL:n vihreästä raitiovaunusta ajossa, joka on kuvattu edestäpäin. Taustalla autoja ja toinen raitiovaunu.

yhteystiedot

Onko sinulla kysyttävää koulutuksesta?
Ota yhteyttä!

lightrailtraining@kaupunkiliikenne.fi

Koulutuspäällikkö Pia Palviainen
puh. 050 320 8858
pia.palviainen@kaupunkiliikenne.fi

Kaupunkiliikenne Oy:n logo.
Logo Helsinki
Logo OST